Hyödyistä

Asiakkaat ympäri maailman tähtäävät kasvipohjaisempaan ruokavalioon, esimerkiksi terveyden, allergioiden tai eettisten syiden vuoksi. Kasvipohjaisen ruokavalion yleistyminen on huomattu myös hallituksissa ja organisaatioissa. On käymässä selväksi, ettei Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteita tulla täyttämään ilman eläintuotannon vähentämistä. Uusille innovatiivisille ja kestävästi tuotetuille kasvipohjaisille tuotteille on nyt entistä enemmän kysyntää. V-Labelin avulla varmistat paikkasi jatkuvasti kasvavilla vegetuotteiden markkinoilla.

Asiakkaiden suosikki

Saksassa tunnetun Gütesiegel Monitor 2020 -lehden mukaan V-Label on kahdeksanneksi tunnetuin ja kolmanneksi luotetuin elintarvikkeiden sertifikaatti. Euroopan unionissa V-Label on nyt tunnetuin kasvipohjaisten tuotteiden sertifikaatti. V-Label on sertifioinut yli 30000 tuotetta maailmanlaajuisesti ja sillä on laaja tuki vegaanien ja kasvissyöjien yhteisöissä. Helposti ymmärrettävä luokittelu kertoo nopeasti tuotteiden sopivuudesta vegaaneille tai kasvissyöjille.

Kansainvälisesti tunnettu

Sveitsissä 25 vuotta sitten perustettu V-Label on ansainnut johtavan paikan kasvipohjaisten tuotteiden ja palveluiden laadun vahvistajana. V-Label tarjoaa sinulle yhden sertifikaatin, joka on arvostettu kaikilla markkinoilla. Keltainen V-Label -merkki osuu takuulla tiedostavien kuluttajien silmiin pakkausten keskellä.